was mache ich eigentlich?

Neljän kuukauden päästä mulla on varmasti vieläkin sekavammat fiilikset kuin nyt. Oon ehkä alottanut jo pakkaamaan - toivottavasti ainakin vähän - ja oon järkkäilly asioita, jättänyt ehkä jo hyvästejä, todennäköisesti itkenytkin. Oon alottamassa odotetun haaveen todeksi elämistä, oon jättämässä Suomen kymmeneksi kuukaudeksi, oon alottamassa uuden elämän uudessa ympäristössä, uusien ihmisten ja uuden kielen seassa.

Suurimmalta osaltahan mun fiilikset on ihan positiiviset, eli odotan innolla lähtöä ja tykästyn aina vaan lisää Itävaltaan. Oon ilonen siitä, mitä vaihtovuos on mulle jo nyt antanut. Oon nimittäin tutustunut muihin vaihtareihin. On oikeesti ihanaa, että on samassa tilanteessa olevia ihmisiä, joille voi sitten paikan päälläkin avautua vaihtariasioista, puhumattakaan tästä nykyisestä intoilusta, jota ei muut ihmiset varmasti jaksaisi kuunnella. Odotan innokkaasti myös kaikkea edessä olevaa.

Mutta kuitenkin, ei makeaa mahan täydeltä tietenkään, oho. Jotenkin se on tosi vaikeeta käsittää, että oon ihan oikeesti lähdössä pois niinkin pitkäksi aikaa. Miksi mä lähden täältä, missä mulla on koko elämä? Tähän on kyllä vastaus, mutta silti sitä välillä ihmettelee. Mihin oon oikeen ryhtymässä? Mulla on siis vaihtovuotta ja sen jälkistä elämää koskevia pelkoja, mutta niinhän sitä kuuluukin. Kunhan ei anna pelolle valtaa. :)

AFS:stä ei ole kuulunut juuri mitään niitten tarkkojen lähtöpäivien jälkeen. Ootan ihan hulluna sitä orientaatioleiriäkin, joka on 21.-23.5. (täytän 16 22.5. :D) ja sen jälkistä Berliiniä 24.-29.5.! Isäntäperhetiedot vois myös jo tulla... Peruskoulua on jäljellä enää 6 vk, mikä on ihan outoa. Sen jälkeen sitten kesäloma ja nassu kohti Wieniä. Hui. :)